torstai 25. toukokuuta 2017

ENSIMMÄINEN VUOSI OHI

IMG_9186

Ensimmäinen vuosi yliopistossa on nyt ohi ja keskiviikko oli maailman paras aloitus kesälle. Istuttiin aamulla ensin tentissä, jonka jälkeen mentiin jokirantaan kilistelemään juuri alkaneen kesäloman kunniaksi. Käytiin myös syömässä lounasta ihan superihanalle paikalle tulleen ravintolan kattoterassille. Aurinko paistoi niin kuumasti ja oli ihan kesäfiilis - lomafiilis. Ruuan jälkeen hypättiin pyörien selkään ja poljettiin Littoistenjärvelle ihmettelemään. Osa rannalla olevista oli tullut selkeästi uimaan lasten kanssa, yksi kävi sukeltelemassa kirkkaassa vedessä ja sitten oli ne, me mukaan lukien, jotka oli vaan tullut toteamaan, ettei järvi näyttänyt lainkaan järveltä ja että olisi ihanaa tulla kesällä uudestaan. Päivä jatkui vielä yhdellä tanssiesityksellä ja yksillä tupareilla, jotka päätyivät siihen, että vietettiin kesäyötä Kupittaanpuistossa kera viinin ja ihanien tyyppien. 

Kesä. En vaan voinut lopettaa hymyilemistä sinä päivänä - kesän ensimmäinen pyöräretki ystävien kanssa, jokiranta ja yöllinen leikkipuistohengailu. Sitä on aika kiitollinen, kun ensimmäiseltä opiskeluvuodelta on jäänyt käteen kasoittain unohtumattomia, ihania hetkiä ja ennen kaikkea - niin rakkaita ystäviä.

Just nyt mä oon kuitenkin siskon kanssa bussissa matkalla lentokentälle. Kahden tunnin yöunet jo valmiiksi kerätyn univelan päälle voi ehkä tuntua jossain vaiheessa päivää, mut vaikka nytkin väsyttää, niin oon vaan ihan super innoissani. Amsterdam ja luvattu helleaalto kuulostaa just tällä hetkellä niiin hyvältä. Palaillaan! ❤

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

TOUKOKUUN 10 ENSIMMÄISTÄ

IMG_9171

- Vappupäivän piknik Vartiovuorenmäellä lämpimässä auringonpaisteessa oli toiveikas aloitus keväiselle toukokuulle. Muutamien päivien ajan saatiinkin nauttia ihanista keleistä, kunnes päästiin näihin päiviin, kun taivaalta tulee vuoroin vettä, räntää, rakeita tai lunta ja eiköhän se aurinkokin pilkistä aina jossain välissä. Toukokuu hei, tsemppaa vähän!

- Vapun juhliminen aiheutti kuitenkin sen, että oon tullut päivä päivältä vaan enemmän kipeäksi ja oon tässä nyt diagnosoinut itselleni uusintaa syksyn poskiontelotulehduksesta - niin ärsyttävää.

- Toukokuun ekan viikon ihanat säät ei saanut mua kuitenkaan pysymään sisätiloissa, vaikka ääntä tuskin lähtikään - tuli käytyä mm. onnettoman tenttiinlukuyrityksen välissä italialaisella jätskillä Kupittaan puistossa. <3

- Meillä on hampaalla ruotsin kurssi jo heti ekan vuoden keväällä, jolloin käydään pareittain haastattelemassa eläkeläistä. Saatiin hoidettua mun kaverin kanssa tää ilman suurempaa jännitystä pois alta, kun päädyttiin vierailulle jo muutamaa tuntia puhelinsoiton jälkeen. Huomioidaan nyt kuitenkin se, että viivyteltiin tätä soittoa ihan viime tippaan... :D

- Kävin kampaajalla viime viikolla vain vähän siistimässä epätasaisiksi menneitä ja helposti takkuuntuvia hiuksia. Tuleva kesä vietetäänkin siis vähän pidemmissä hiuksissa kuin mitä aikaisemmat kaks kesää.

IMG_9088

- Kesästä puheen ollen - ostin vihdoin ruissiliput Ruisrock-kioskin avauduttua kauppatorille! Ihan alunperin oli tarkoitus mennä vaan yhtenä päivänä, sittemmin se muuttui kahdeksi päiväksi (valinnan vaikeus) ja sekunti ennen ostohetkeä 3 päivän lippu olikin the best idea ever. Toivotaan, että  se viikonloppu olis taas kerran kesän lämpimin.

- Katsoin tässä joskus aikaisemmin muutaman päivän aikana koko uusimman Syke-kauden ja sen jälkeen oon kaivannut jotain muuta vähän tylsistyttäväksi käyneen Gilmoren tyttöjen rinnalle. Alettiin siskon kanssa yhdessä katsomaan Netflixistä Kolmetoista syytä -nimistä sarjaa ja parin päivän aikana katsottiinkin yli puolet kaikista jaksoista. 

- En halunnut viettää viikonloppua vaan yksin kotona tenttiin lukien, joten päädyin siskon luo yökylään. Oli tarkoitus olla vaan yks yö, mutta lopulta vietinkin siellä koko viikonlopun saunoen, molemmat omiin tentteihin lukien, ruokaa tehden ja Netflixiä katsoen. Lauantaina käytiin myös kävelyllä, kun oli varmaan koko viikon lämpimin päivä. 

- Vaikka on toukokuu ja kevään kuuluisi olla jo pitkällä, ei tunnu yhtään siltä. Viime keväänä kaikki tunteet ja aistit oli paljon enemmän läsnä - oli samaan aikaan toiveikas, jännittynyt ja odottava fiilis ihan kaikesta. Rakastin sitä olotilaa. Nyt mennään joka päivä lähemmäksi kesää, mut mä en oo vieläkään sisäisesti ihan varma loppuuko tää loputon talvi koskaan.

- Ensimmäinen opiskeluvuosi alkaa olla pelottavasti pian takanapäin. Maanantaina oli kevään neljänneksi viimeinen tentti ja edessä on enää ruotsin kirjallinen sekä suullinen tentti ja endokrinologian tentti. Kohta siitä on vuosi, kun istuin pääsykokeessa ja vain toivoin parasta. Nyt toivon sitä kaikille niille, joilla se on edessä viikon päästä. You can do it.

maanantai 1. toukokuuta 2017

KUOHUVA, YSTÄVÄT JA KEVÄT

IMG_9132

Kevään ihanin viikko on nyt tullut päätökseensä.

Väliin mahtui myös töitä, liian aikaisia aamuja sekä muutama koulussa vietetty tunti, mutta suurimmaksi osaksi tuli elettyä niin huolettomasti, että välillä olo oli kuin lomalla. Päivät meni ihan sekaisin ja yöunet jäi ehkä vähän liian vähäisiksi. Onnistuin saamaan kaikessa hässäkässä ensin kipeän kurkun, sitten flunssan ja just nyt elän neljättä päivää ilman omaa ääntä. Menoa se ei oo kuitenkaan haitannut.

On aika onnellinen olo. Ei ehkä niin onnellinen kuin viikko sitten tivolilaitteissa tai keskellä yötä lattialla istuen ja nauraen näiden tyyppien kanssa. Mut melko onnellinen silti.

Kiitos, että ootte. 
  LIGHTROOM BLOGI-003IMG_9166 IMG_9105-2 IMG_9163 LIGHTROOM BLOGI-004 IMG_9143

torstai 20. huhtikuuta 2017

KESÄN MATKASUUNNITELMAT

IMG_8226

Ei kesää ilman matkustelua. Uusia kokemuksia, kauniita maisemia, lentokentän tunnelmaa, lähtöjännitystä, lukemattomia määriä valokuvia, kahviloissa istuskelua, auringonlaskuja sekä junamatkoja. Niin ja parasta on kävellä vielä tuntemattomilla kaduilla sulautuen joukkoon ja ihan vaan olla.

Tulevalle kesälle ei ole vielä muutaman reissun lisäksi juurikaan muuta suunnitelmaa. Ajattelin tehdä niin paljon töitä kuin mahdollista ja vapaa-ajalla mennä miten milloinkin huvittaa. Ruisrockia, pyöräretkiä, kesäiltoja Jokirannassa ... mitä näitä nyt on.

Kesäloma mulla alkaa aika tarkalleen viiden viikon päästä. Lennetään siskon kanssa Amsterdamiin viettämään toukokuun vikoja päiviä ja saadaan toivon mukaan nauttia uudesta kaupungista kauniissa säässä. Heti heinäkuun ekana viikonloppuna tehdään perheen kanssa saaristokierros, Saariston Rengastie, yöpyen yhden yön Iniössä. Ennen koulujen alkua lähdetään vielä äitin ja siskon kanssa Etelä-Saksaan Baijerin osavaltioon, missä tarkoituksena on patikoida Alpeilla. Hommattiin majoitus Garmisch-Partenkirchenistä ja varmaan vuokrataan ainakin joiksikin päiviksi auto, että päästään näkemään ympäröiviä paikkoja vähän paremmin.

Voisin veikata, että tulevasta kesästä tulee aika ihana. Sitä ennen aion kuitenkin nauttia vielä joku päivä oikeasti alkavasta keväästä ja Turusta. Vaikka täällä on hyvä olla, tekee matkustelu joka kerta hivenen onnellisemmaksi.

IMG_9105 IMG_9920 IMG_9529 IMG_8914 IMG_9003 IMG_8823 IMG_8653

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

19/04/17

IMG_8690

Täytyy sanoa, että en oikein sään puolesta tietäisi missä kuukaudessa mennään. 11 päivän päästä on jo toukokuu, enkä ole vielä kertaakaan pukenut päälleni kevättakkia. Ihanko varmasti nyt ollaan jo pitkällä huhtikuussa? Tänä aamuna pyöräilin seitsemän aikoihin töihin, ja vaikka ulos vilkaisulla taivas olikin pilvetön, niin kylmä siellä oli. Pakkasta.

Aloitin tosiaan joskus kuukausi takaperin työt tekstinkäsittelijänä, puran siis lääkäreiden saneluita. Oon niin kiitollinen, että sain työn, jonka tekeminen onnistuu opiskelun ohella ja josta on myös sen kannalta hyötyä. 8 tunnin työpäivät menee ohi ihan silmänräpäyksessä, kun työ on mielenkiintoista.

Mulle kuuluu pääasiassa siis oikein hyvää. Pääsiäisen vietossa olin kotikotona Somerolla, missä aika kului suurimmaksi osaksi ulkoillen, syöden ja matkoja suunnitellen. Tulin takaisin Turkuun maanantaina, mutta loma mulla loppuu vasta ensi viikolla. Loppuviikon aikana olisi tarkoitus opiskella, urheilla ja ihan vaan kerätä voimia vappuviikkoa varten. Ensimmäistä opiskeluvuotta on jäljellä enää neljän kokonaisen viikon verran, mikä on kyllä ihan hullua. Aika on mennyt pelottavan nopeesti, mut ainakin oon ottanut vuodesta kaiken irti.

IMG_8619 IMG_8702 IMG_8668

lauantai 8. huhtikuuta 2017

TÄNÄÄN

IMG_8885

Olin tavanomaiseen tapaan laittanut herätyskellon aamuksi, koska tarkoitus oli tänäkin viikonloppuna lukea tenttiin. Kahvia, kaurapuuroa ja perunarieskaa juustolla sekä kurkulla. Aurinko pilkisti pilvien takaa aina silloin tällöin. Vaihdoin vaatteet, avasin luentodioista tehdyt muistiinpanot ja istahdin pöydän ääreen. Keskittyminen oli koetuksella. Ikkunan toisella puolella heilui onkivapa ja siskon lähettämät snäpit viime yöltä sekä aamulta naurattivat. Sain kuitenkin luettua jonkin verran, ennen kuin äiti ja iskä tulivat käymään. Hilma kaatoi mut tuttuun tapaansa kumoon, kun erehdyin menemään lattialle kyykkyyn pusuteltavaksi. Käytiin kävelyllä ja syötiin lounaaksi pizzaa - tällä kertaa ei ollut aikaa sen ihmeellisempään. Tuloksena kuitenkin kevään ensimmäiset tulppaanit, puhtaana kiiltävät ikkunat sekä pyörä talven jäljiltä toimintakunnossa. Siis aika onnistunut vierailu. <3

IMG_8896-2 IMG_8733 IMG_8893

maanantai 3. huhtikuuta 2017

MIKSI EN VAIN LOPETA?

IMG_8414 IMG_8281 IMG_8403 IMG_8543 IMG_8545 IMG_8523 IMG_8524 IMG_6989 IMG_6954


Olen käynyt valehtelematta varmaan jokaisena päivänä bloggerissa. Lukenut keskeneräisiltä tuntuvia tekstejä, lisännyt sanan tai lauseen sinne tänne, pyyhkinyt pois tekstiä, lisännyt kuvia. Siksi tuntuukin oudolta, että viimeisin postaus on helmikuulta ja asiat siinä kuulostavat jo niin kaukaisilta. Koko ajan on tuntunut siltä, että olen kertonut elämästäni, mutta sitten muistan, että en olekaan. Olen vain puhunut, kertonut kasvokkain, puhelimessa, mielessäni. Olen kyllä ajatellut kertoa, mutta sitten unohtanut.

Joka kerta on tuntunut vähän ahdistavalta avata tekstikenttä, joka on täynnä keskeneräisiä lauseita ja kuvia sieltä täältä. Mistä ihmeestä kertoisin, mitä haluan kertoa ja jakaa? Toista luonnoksissa olevaa tekstiä olen kirjoittanut silloin tällöin, lisännyt ja poistanut tekstiä, lukenut kymmeniä kertoja. Onko okei kertoa itsestään niin paljon? Onko okei näyttää, että elämä on niin paljon muutakin kuin miltä se muiden silmissä helposti näyttää?

Vuosi on kulunut siitä, kun muutin Turkuun. Silloin tuntui, että kevät oli jo pitkällä, mutta tänään käytin vielä villakangastakkia. Ensimmäinen vuosi yliopistossa alkaa olla jo lopuillaan, sillä jäljellä on enää vajaat kaksi kuukautta. Meni aika pitkään, ennen kuin tajusin, ettei yliopistossa opiskelu ole pelkkää kahvittelua, kaupoissa juoksemista, bileitä, lounastaukoja, luennoilla käyntiä ja silloin tällöin luentodiojen kotona avaamista. Jotenkin ajattelin, että se riittäisi. Kun viime keväät olen istunut työpöydän ääressä muiden tehdessä kaikkea kivaa, en ole enää jaksanut ottaa stressiä koulusta, enkä oikeastaan mistään muustakaan. Ja se onkin varmasti syy siihen, miksi olen voinut niin hyvin sekä fyysisesti että henkisesti.

Koko maaliskuun mä pohdin aika paljon elämää. Pohdin myös sitä, miksi mä kirjoitan, vaikka en edes ole kirjoittanut ja sitten mietin, miksi en vain lopeta. Olin unohtanut kokonaan, miksi alunperin aloitin. Kaikkien niiden täydellisten kuvien, tarkkaan laadittujen Instagram-tilien ja muotilehtimäisyyden vallatessa lähes jokaisen somekanavan sitä vaan ikään kuin sokaistui. Oliko rosoisuus, aitous ja tavallisuus enää tarpeeksi?

Vähensin blogien lukemista jo viime syksynä, kun huomasin etten saanut niistä enää sitä, mitä ammensin sieltä ennen tunti tolkulla. Tärkeimpiä olivat ne tekstit, jotka oikeasti saivat ajattelemaan, toisinaan jopa itkemään, samaistumaan, rohkaisemaan. Alunperin aloitin lukemaan muiden blogeja ja kirjoittamaan itse, koska halusin lukea sekä kirjoittaa tunteista, fiiliksistä ja elämästä. Halusin olla aito minä ja hain samaistumispintaa myös muilta. Halusin tietää, mitä muiden elämässä oikeasti tapahtuu. Kuvat eivät ehkä olleet kovin hyviä, mutta ne olivat aitoja. Ennen kamera oli mulle rakkain esine, jota kannoin mukana kaikkialle. Se elämä, jonka ennen tallensin kameralle ja jaoin blogissa, on nykyään Snapchatissa - tosin vain pintaraapaisuna. En oikein edelleenkään tiedä, kuinka paljon haluan jakaa ja kertoa, mutta sen tiedän, etten halua pitää blogiani vain kevyenä hipaisuna. Mä rakastan edelleen kauniita kuvia ja montaa muuta asiaa, mutta ennen kaikkea mä rakastan kirjoittaa ihan tavallisesta elämästä. Koska sitä se on.

maanantai 27. helmikuuta 2017

10 x VIIME VIIKKO

IMG_6918

Tentti - Viime viikon tiistaina oli tosiaan purentafysiologian tentti ja tän viikon torstaina on luvassa vielä LBM:n tentti ennen kuin saa vihdoin koko kuluneen alkuvuoden jälkeen hengähtää. Tuntuu, että tenttejä on ollut ihan koko ajan, ja tästä syystä en oo käynyt vielä koko vuonna Somerollakaan. Viikonlopuille on ollut muutenkin aina jotain suunnitelmia, mut ens viikonloppu taitaa olla vihdoin kokonaan vapaa viikonloppu

Niskan pizzat - Porukat oli käymässä täällä viime keskiviikkona ja käytiin mm. kävelyllä Hilman kanssa sekä Pub Niskassa syömässä. Naaam.

Takatalvi - No joo, kyllähän nyt vielä helmikuun puolella ollaan, mut niin pitkään lunta ei ollut enää ollenkaan ja pystyi huoletta käyttää tennareita, että takatalvihan se tavallaan yllätti. Yhtenä päivänä lunta satoi vaakatasossa niin kovaa, että kävelin eteenpäin lähestulkoon sokkona huivi naaman edessä. Saman päivän iltana sade oli muuttunut hiljalleen maahan leijaileviksi jättimäisiksi lumihiutaleiksi ja silloin oli ihanaa kävellä kotiin.

Speksi - Oltiin kavereiden kanssa katsomassa lääkiksen speksiä, Sirkus verissä, ja oli kyllä just jees ainakin mun mielestä. Ne tanssiesitykset. <3

Lumiukko - Enpä muista milloin olisi tullut viimeksi käytyä pulkkamäessä tai luistelemassa saati sitten tehtyä lumiukkoja.. No tuli ainakin tänä talvena korjattua jälkimmäisin, kun ei maltettu yhden mun kaverin kanssa mennä koteihimme illalla speksin jälkeen, kun ulkona oli niin talvista. Jäätiin siis pyörittelemään lumipalloja ja tehtiin me pari pientä lumiukkoakin.. :D

Kuntosalijäsenyys - Kyllä! Melkein vuoden kestäneen urheilemattomuuden/silloin tällöin urheilun jälkeen oli aika tehdä asialle jotain. Ostin kivalta tuntuvalle salille jäsenyyden sekä 6kk kortin ja nyt on parin treenin jälkeen jo niin paljon parempi fiilis. Lumen sulattua on tarkoitus aloittaa myös juokseminen. Vitsiiii mä odotan jo kevättä, koska oon vaan jotenkin niin intoa täynnä kaikesta - myös urheilusta. ;D

Sitsit - Elämäni kolmannet ja ehkä hauskimmat, mut kokonaisuudessaan ilta oli tosi outo ja lähdin jo kahdelta yöllä kotiin, koska paikalla oli enää niin vähän ihmisiä. Toista se oli toissa perjantaina, kun mentiin mun tupareiden jälkeen gynen bileiden jatkoille ja poistuttiin Tivolilta puoli viiden aikoihin, jolloin ihmisiä oli vielä ainakin sen verran kuin meidän sitseillä yhteensä.

Love - Niin siis se Lana Del Rayn uus biisi. Sitä ja muutamaa muuta tuli kyllä kuunneltua koko viime viikko. Ne biisit ei kuitenkaan jäänyt sinne viime viikkoon, vaan luultavasti kuuntelen niitä niin pitkään kunnes kyllästyn.

Turun söpöin kahvila - Käytiin siskon kanssa eilen Gaggui kahvilassa sunnuntain kunniaksi (tai no, ihan muuten vaan, kun ehdittiin kerrankin viettää aikaa yhdessä) ja täytyy sanoa, että paikan cappuccino oli kyllä paras tähän asti juomani. Kakussakaan ei toki ollut mitään valittamista.

Kamera - Harvoin tulee enää kannettua kameraa mukana missään tai ylipäänsä kuvattua sillä mitään milloinkaan matkoja lukuunottamatta. Eilen kuitenkin päätin ottaa sen mukaan kaupungille ja ehdottaa siskolle, että otettaisiin muutamat kuvat lumisissa maisemissa. Kiharsin jopa hiuksia, mut arvatkaapa vaan oliko niistä enää mitään jäljellä sen vetisen lumisateen jälkeen, joka yllätti mut, kun astuin ovesta ulos.

IMG_6920 IMG_6879 IMG_6923 IMG_6870 IMG_6922

Huomenna onkin sitten viimeinen päivä helmikuuta ja eikös maaliskuu ole jo vähän niin kuin merkki keväästä..? 
Ihanaa viikkoa! 

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

TYÖHAKEMUKSIA, TUPAREITA & TENTTIINLUKUA

helmikuu

Huh, miten kiireinen helmikuu on ollut.

Oon lähetellyt kesätyöhakemuksia, käynyt siskon kanssa testaamassa Kuoren falafelbaarin, shoppaillut ehkä vähän liikaa, käynyt leffassa, ottanut elämäni toisen laskimoverinäytteen ja määrittänyt veren glukoosipitoisuuden, testannut nyhtökauraa, lukenut tentteihin, juonut monta kupillista cappuccinoa, ollut työhaastattelussa, suunnitellut matkoja, juhlinut joka viikko, löytänyt vihdoin sen täydellisen nahkatakin, tehnyt ensimmäistä kertaa itse hummusta, paininut sumopainipuku päällä, meinannut kuolla nauruun luennoilla (+ edellinen kohta), katsonut ehkä vähän liian monta jaksoa Gilmoren tyttöjä, koonnut vihdoin kuvakirjan Italian reissulta, fiilistellyt muutamia täydellisiä keväältä tuntuvia päiviä ja auringonpaistetta, saanut töitä, leiponut yhden illan aikana kolmea eri herkkua, järjestänyt vihdoin tuparit yli 4kk jälkeen ja viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa.

Ensi viikolla kiireet jatkuu, koska LBM:n lopputentti lähestyy ja luvassa on myös purentafysiologian tentti, ilta speksin merkeissä, meidän kurssin omat sitsit ja tuutorihakemuksen tekoa. Aloitan työt maaliskuussa, vaikka olin tavallaan päättänyt etten tule missään vaiheessa tekemään töitä opiskelun ohella. Toisin kuitenkin kävi ja oon itseasiassa aika innoissani. Tällä hetkellä asiat on siis paremmin kuin hyvin ja elämä aika jees.


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

TAVOITE JOKA PÄIVÄLLE

IMG_8452

Olen päättänyt, että onnellisuus löytyy jokaisesta päivästä. Se voi olla ihan pieni hetki. Se fiilis, kun tajuaa, että on viikonloppu eikä ole pakko nousta heti sängystä. Ensimmäinen siemaus aamukahvista. Verhojen avaus ja valon pääsy sisälle. Hetki, jolloin on saanut kaikki asiat hoidettua tai edes suurimman osan. Lämpimän peiton alla makoilu. Kauan etsityn jutun löytyminen vihdoin ja viimein. Ensimmäinen suupala herkullisesta ruuasta. Ystävä, joka on siinä sun vieressä. Maailman typerin hymy naamalla, jota ei halua peittää käsien taakse. Tanssiminen yömyöhään. Tuore appelsiinimehu. Tunne siitä, että kehittyy ja on lähempänä onnistumista. Kevään ja kesän ajattelu. Kun saa taas yhden haalarimerkin ommeltua kiinni. Ajatus siitä, että ihan mitä vain voi tapahtua, koska mikään ei ole varmaa.

Uskaltaisin väittää, että vaikka mun elämä oli aika epätietoista ja kaikki asiat tuntuivat olevan melko sekaisin, kun yllä oleva kuva otettiin, tunsin kyseisellä hetkellä pelkkää onnellisuutta. Sulje siis silmät, hymyile maailman leveintä hymyäsi ja tajua, että elämä on nyt - ihan sama, missä olet ja mitä sun ympärillä tapahtuu.

tiistai 24. tammikuuta 2017

VUODEN EKAT OSTOKSET

IMG_6680

Se on ihan parasta, kun kaupassa haahuillessa sun silmät osuu -50% kyltin alla lojuviin kenkiin (tai ihan mihin tahansa muuhun, jonka ostaminen täyshintaisena ei tunnu sopivalta), joiden ostamista harkitsit jo syksyllä, mutta jotka olivat kadonneet sieltä syksyn vaihtuessa talven puolelle. Olin tavallaan jo päättänyt, että tän tyyliset kengät jää tältäkin keväältä hankkimatta, kunnes löysin sen mystisesti hävinneen parin 50e hintalapulla varusteltuna. Ei tarvinnut kauheasti pohtia, että ostanko vai enkö. Kevättä ja Amsterdamin katuja siis odotellessa!

Oon etsinyt koko syksyn/talven sellaista tietyn harmaan sävyistä ja tietyistä materiaaleista koostuvaa neuletta tuloksetta. Tai no onhan niitä joitakin ollut, mutta yli 200e hintalapulla. Yks päivä kaupungilla pyöriessäni törmäsin h&m:ssä neuleeseen, joka vastasi jopa liiankin hyvin etsimääni. En ostele oikeastaan enää ollenkaan neuleita halvemmista ketjuliikkeistä, koska ne on lähes aina pelkkää akryyliä, mutta vaikka tässäkin sitä vähän on, annoin neuleelle kuitenkin mahdollisuuden. Niin kivalta se näytti ja tuntui, eikä maksanut muutamaa kymppiä enempää.

IMG_6705IMG_6689

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

ELÄMÄNI VAIKEIN PÄÄTÖS

IMG_7629

On tosi vaikeeta muistella sitä tyyppiä, joka mä olin vuosi sitten. Mielessä oli vain yksi kunnianhimoinen tavoite, joka sai mut sulkemaan ympäriltä ihan kaiken muun. Mä en halunnut enää epäonnistua ja tuhlata aikaa elämältä. Koska mä en tosiaan osannut elää. En osannut elää se fiilis takaraivossa, että piti vielä jaksaa yrittää. En osannut elää, kun ei tuntunut siltä, että olisi ollut jotain mitä elää. 20 vuoden aikana sitä oli jumiutunut aika pahasti paikoilleen. Ympärillä ei ollut enää melkein ketään, kun kaikki oli jo lähteneet muualle. Tuntui, että oli vaan mä ja mun tavoite. Sen jälkeen alkaisi elämä, ajattelin.

Viisi kuukautta on lopulta todella lyhyt aika. Oon ihan valtavan kiitollinen siitä, että jaksoin, vaikka ei elämä silloin tuntunut edes mitenkään erityisen vaikealta. Kaikki mitä äsken kuitenkin sanoin, kuulostaa mun korvaan nyt ihan kamalalta.

Elämä kulki joka tapauksessa eteenpäin päivä kerrallaan ja lopulta tuli se hetki, se tunne, joka muutti kaiken. Kun olin viimein saavuttanut elämää pitkään hallinneen tavoitteen, oli aikaa ja energiaa vihdoin kaikelle muullekin. Kun opiskelupaikka ei itsessään tuonutkaan onnellisuutta, piti miettiä, mitä elämältään oikeastaan haluaa. Oli vihdoin tilaa niille ajatuksille, jotka suljin tietoisesti pois kevään ajaksi.

Päästin irti kuplasta, joka piti huolta siitä, että pysyn kasassa.

Maailma tuntui yhtäkkiä kovin erilaiselta, avoimelta. Katsoin sitä useasti silmiin ja kysyin, kuka olen ja mitä haluan. Ei se vastannut. Tajusin vihdoin, että olin itse täysin vastuussa onnellisuudestani ja ainoa, joka tiesi tai jolla oli edes mahdollisuus ottaa selvää, mitä halusin. En enää tuntenut itseäni. Peilistä katsoi joku, joka en halunnut olla. Pelokas, epävarma ja toisista riippuvainen. Itkin, koska en halunnut enää hetkeäkään olla se, joksi olin muuttunut.

Annoin itselleni aikaa. Monta, liian monta, kuukautta. Lopulta olin niin turta, että halusin vain eroon kaikesta. Olin henkisesti rikki ja väsynyt, vaikka olin juuri aloittanut elämän, josta vielä hetki sitten vain haaveilin. On kuitenkin vaikeaa olla onnellinen, jos ei tunne itseään kokonaiseksi.

Olin seurustellut melkein 7 vuotta - pienestä 13-vuotiaasta asti. Sinä aikana tapahtui tietysti paljon. Me kummatkin kasvoimme ja muutuimme. Elämä tuntui pääasiassa hyvältä ja se ihminen oli tärkeä. Se tiesi susta kaiken. Se oli niin tuttu ja turvallinen. Se oli se, jonka kanssa olitte rakentamassa yhteistä tulevaisuutta ja joka oli ollut sun elämässä niin kauan, että tuntui hullulta edes ajatella elämää ilman.

Tuntuikin todella itsekkäältä ja kamalalta ajatella, että olisin parempi ilman. Olisin onnellisempi, kokonaisempi. Kun en enää tiennyt, kuka olin, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa selvää. Se oli elämäni raskain ja vaikein päätös. Itkin monta päivää ja tuntui todella oudolta olla yhtäkkiä yksin. Kun vuoden alussa asuin vielä kotona, luin pääsykokeisiin ja olin parisuhteessa, istuinkin yhtäkkiä vielä silloin melko tyhjän yksiöni lattialla pohtien, miten elämä osaakaan olla kummallinen. Hyppy tuntemattomaan oli kuitenkin rohkeinta, mitä olen koskaan tehnyt. Samalla, kun päästin irti tutusta ja turvallisesta, päästin myös irti siitä, joka olin ollut.

Se oli parasta, mitä olen itseni vuoksi koskaan tehnyt. Olen kiitollinen siitä, että sain kasvaa sen ihmisen kanssa, mutta olen myös kiitollinen siitä, että uskalsin päästää irti, kun se ei tuntunut enää oikealta. Ja elämä, se todellakin alkoi.

IMG_7602-3IMG_7543 IMG_7617